Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2016.

Huomenna saa avata jo joulukalenterin ensimmäisen luukun

Blogirintamalla on ollut hiljaista viimeaikoina..aiheet olleet vähissä, mutta ajattelin kirjoittaa nyt kuitenkin tästä aiheesta vaikka meinasin ensin jättää kirjoittamatta. Viimeiset pari viikkoa on sitten täytynyt ottaa vähän rauhallisemmin. Kisoissa ilmennyt päänsärky uusi viikko sitten maanantaina treeneissä tehdessäni maastavetoa 50 kilolla, lämmittelysarjaa siis oikeastaan.. tästä lähtien päätä on jomottanut oikeastaan jokaisena päivänä, pahimmillaan aamulla heti ylösnoustessa niin että on joutunut palaamaan heti takaisin vaakatasoon. Makuullaan särky on aina helpottanut heti. Kaikenlaiset kauhukuvatkin ennättivät jo mieleen hiipiä.. Perjantaina kävin sitten tk:lla enskassa. Lääkäri ei omien sanojensa mukaan ymmärtänyt urheilusta mitään 😐 teki siinä normaalit tutkimukset ettei ole mitään verenkiertohäiriötä aivoissa ja määräsi lihasrelaxantteja ja särkylääkettä, hoidetaan niskan lihasjumina. Eilen tiistaiaamuna sitten pää tuntui ensimmäisen kerran "normaalilta" moneen

Treenaamisen tauotus

Taas alkaa olla se aika vuodesta, kun aletaan käyttää pikkujoulukautta tai joulua tekosyynä siihen, että syksyllä aloitettu kuntoilu alkaa tökkiä. Toki joillakin myös työkiireet estävät sesonkiaikana kuntoilun. Monelta tekosyitä kuitenkin löytyy. 'Jouluna tulee kuitenkin syötyä'... 'kohtahan se on jo tammikuu, sitten minä otan itseäni niskasta kiinni'. Mitäs jos tänä vuonna et antaisikaan juhla-ajalle pikkurilliä kokonaan ja lahjoisit itsesi paremmalla uuden vuoden aloituskunnolla? Pitkä tauko treenaamisessa, kuukausi on jo sellainen, tekee hankalaksi uudelleen aloittamisen. Lihakset kipeytyvät, liikkeet eivät välttämättä ole enää muistissa ja tekeminen tuntuu raskaalta. Säännöllisellä harjoittelulla ylläpidät kuntotasoasi. Viikon tauko tekee silloin tällöin terää ja sellaisia on hyvä pitääkin.  Lihakset saavat lepoa ja palautua rauhassa sekä superkompensaatiokin mahdollisesti silloin toteutuu. Ryhmäliikuntaohjaajan arkeen kuuluu paljon harjoittelua. Itse

Timanttityttö™-kisaviikonloppu takana

Viikonloppu Hämeenlinnassa on siis nyt takana. Olo on aikalailla väsynyt ja kropassa on kipeitä lihaksia enemmän kuin kivuttomia. Portaita noustessa tuntee takareisien olleen kovasti töissä ja selkälihakset tuntuivat jo eilen tulomatkalla todella aroilta. Fiilis on kuitenkin loistava ja olen todella tyytyväinen viidenteen sijaan, ylitin itseni ja uskalsin nousta lavalle. Petrattavaa toki jäi, mutta uskokaa tai älkää ensi vuoden kisat on jo merkattu kalenteriin. Viime viikko oli melkoinen tunteiden vuoristorata. Vasemman puolen lavanaluslihas alkoi vihoittelemaan viikko sitten perjantaina ja jouduin viikon puolessa välissä miettimään kipupiikillä käyntiä. Painokin tuntui vain kieppuvan pari sataa grammaa liian suurissa lukemissa. Tiedä sitten oliko kipuilu henkistä, jännitys oli nimittäin niin valtava, että luovuttaminen oli todella lähellä. Onneksi kannustusjoukot tsemppasivat kuitenkin kisoihin <3 ja iso kiitos myös asiakkaille, teidän kannustus oli enemmän kuin tarpeen <3

Jännitys alkaa olla jo käsin kosketeltavissa

Viikon päästä ollaan jo matkalla Hämeenlinnaan. Kisat pyörii jo mielessä päivällä sekä yöllä. Treeneissä on vielä tekemistä, mutta loppuviikolla alan jo huilia hieman. Kevyttä tekniikkatreeniä enää ensi viikon lopulla. Kannustusjoukot on onneksi lähdössä mukaan, se helpottaa hieman jännitystä :) Torstaina meillä oli viimeiset treenit (ainakin tältä erää) Anssin kanssa. Tarkoitus oli vetää kaikki kisavedot läpi, mutta loppujen lopuksi päädyttiin toistamaan 43,5 kilon rinnalleveto-ylöstyöntöä.. 46 kiloa ei noussut ihan rinnalle. Pettymys oli aika suuri, koska halusin niin näyttää Anssille, että läksyt on tehty. Taisi 'harmittaa' sen verran reippaasti, ettei sitten älynnyt edes sitä 45 kiloa kokeilla. Videolta pääsin kuitenkin näyttämään 80 kilon maastavedot, joka oli ollut tavoitteena saada nostetuksi, kisoissa riittää 67,5 kiloa. Toinen laji mitä kellotettiin oli roikkuminen 12 kilon lisäpainon kanssa. Ensimmäisellä vedolla 1 min 13 s ja toisella vedolla reilu 45 s, sat