Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2016.

Mitä personal training pitää sisällään?

Tarjolla on monenlaista pt-palvelua. Ennen kuin tekee päätöstä personal trainerin hankinnasta kannattaa tutustua useamman pt:n palvelutarjontaan. Sisällöt ovat varmasti hyvin pitkälti samat...poikkeuksiakin toki löytyy. Ja henkilökemioiden pitää tietenkin myös kohdata, yhteistyötä kun tehdään yleensä hyvinkin tiiviisti. Seuraavassa avaan hieman omaa toimintatapaani. Yksilöasiakkaani täyttävät aluksi esitietolomakkeen, jossa kysellään liikunta- ja painonpudotushistoriaa, sairauksia, lääkitystä ja rajoituksia. Tiedot pysyvät vain minun ja asiakkaani välisinä. Lisäksi asiakkaat täyttävät ruokapäiväkirjan useammalta päivältä ja nämä analysoin sekä käyn läpi asiakkaan kanssa. Teen asiakkailleni myös alkutestauksen, joka sisältää kuntotestit tai liikkuvuustestit (tavoitteesta riippuen) ja kehonkoostumusmittauksen. Tämän jälkeen ruvetaan rakentamaan henkilökohtaista suunnitelmaa, kuinka lähdetään etenemään kohti tavoitetta. Suunnitelma on aina henkilökohtainen, joka voi sisältää koti

Joululomailua

Kyllä täytyy tunnustaa, että tämä valkku on jouluna syönyt kunnolla. Olen yleensäkin hyvin kaikkiruokainen ja jouluna suurinta herkkua taitaa olla suolaiset kalaruuat, muulloin niitä ei  juuri sen suolan takia jääkaapista löydykään. Graavilohet, -siiat ja mädit..nam. Mutta eihän sillä ole väliä mitä syöt joulun ja uuden vuoden välillä vaan sillä mitä syöt uuden vuoden ja joulun välillä. Hetken aikaa turvottaa, mutta kyllä se tästä. Saahan sitä silloin tällöin herkutella pitkin vuotta, mutta joka päiväistä se ei saisi olla. Kun ruokailuista 90 % sujuu oikein, lopulla 10%:lla ei ole niin väliä. Olen lomaillut viime viikon ja samalla reilu kuukausi treenitaukoa on tullut täyteen. Päänsärky on yhäkin pitänyt poissa salilta, lääkkeiden kanssa on töissä pärjännyt. Nyt on kolmas päivä ilman päänsärkyä. Viime keskiviikkona kävin Jonnan muokattavana ja venytettävänä ja vihdoinkin alkaa vaikuttaa siltä että apua löytyi. Loman alkajaisiksi sain kuitenkin todella rasittavan kuivan yskän, joka

Terveyttä inkivääristä

Netti tuntuu pullistelevan inkiväärishotti-ohjeita. Muistin kotona olevan kaapin perukalla mehulingon, joten pitihän niitä minunkin testata, ja taas ihan omalla reseptillä. Sain pari koekaniiniakin maistelemaan😏 PT Helin Inkivääri-appelsiinishotti 100 g inkivääriä 3 appelsiinia 1 sitruuna hieman juoksevaa hunajaa Kuori ainekset ja laita mehulinkoon. Helppoa kuin heinänteko 😁 lisää hieman hunajaa ja viilennä jääkaapissa. Maku shotissa on kohtalaisen tujakka. Kurkussa tuntuu pitkän aikaa juomisen jälkeen jännä polte. Toinen makutuomareista irvisteli juodessaan, kun taas toinen nappasi tyytyväisenä kertahuikalla ja aikoi ottaa toistekin. Kyllähän tuo aamulla mukavasti herättää 👍 pitää yrittää saada tästä tapa ainakin näin talviaikaan. Juoma säilyy jääkaapissa pari päivää. Inkiväärillähän on sisäisesti nautittuna paljon terveysvaikutuksia, myös ulkoisesti sitä voi käyttää, mutta keskitytään nyt näihin sisäisiin vaikutuksiin. Se parantaa ruu

Minkä verran sinun pitäisi liikkua?

Kylläpäs se lykkäs lunta tälle aamua😅 ilmaiset jumpat sai, kun toista tuntia oli lapion varressa ja kolan kahvassa. Pääkipukin antoi puuhastella..muistutti kyllä olemassaolostaan jälkeen päin. Arkiaktiivisuus...mikä sanahirviö, mutta niin tärkeä asia meille kaikille. Käytkö sinä tiiviisti jumppaamassa itsesi väsyneeksi ja sen jälkeen romahdat sohvalle loppuillaksi? Me kulutamme istuessa yhden kalorin painokiloa kohti. Jumpassa kalorikulutus moninkertaistuu hetkellisesti, mutta jos sen jälkeen et jaksa tehdä mitään, hyöty tippuu nopeasti. Kuntoa tulisi kohottaa vähitellen nousujohteisesti. Sitten jaksaa myös puuhastella kotona treenien jälkeen. Arkiaktiivisuuteen kuuluu siivoaminen, lumityöt (käy kyllä välillä ihan kovemmastakin treenistä), haravointi jne. näistä kertyy mukavasti kevyttä liikuntaa kovan treenin vastapainoksi.  Kuva UKK-instituutin sivuilta. UKK-instituutti suosittelee liikuntapiirakassaan kestävyysliikuntaa 2 h 30 min viikossa, tähän voidaan lask